Eduskuntavaalit 2023

#maijaeduskuntaan

Moikka! Mää olen Maija, ympäristöpolitiikan maisteriopiskelija ja kokoani suurempi vihreä vaikuttaja Hämeestä. Taustaltani olen yrittäjä ja viimeisin työkokemukseni kertyi kansanedustajan avustajana eduskunnassa.

Seuraavat eduskuntavaalit käydään 2. huhtikuuta 2023. Häme saisi minusta rohkean ja näkemyksellisen paremman maailman puolesta taistelevan kansanedustajan, jolla nuoruuden into yhdistyy pitkän vaikuttajakokemuksen tuomaan varmuuteen.

Vaaliteemani

Kuluvalla hallituskaudella on tehty vihreiden myötävaikutuksesta historialliset panostukset luonnonsuojeluun, edistetty ihmisoikeuksia parantavia lakiuudistuksia sekä sitouduttu hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä. Työtä on kuitenkin vielä paljon jäljellä ja olen valmis käärimään hihat suomalaisen hyvinvointivaltion pelastamiseksi.

Luonto & ilmasto

Lähdin aikoinaan mukaan politiikkaan pelastaakseni suomalaisen luonnon. Työ eduskunnassa ja maisteriopinnot ympäristöpolitiikan parissa ovat avanneet itselleni uudenlaisia näkymiä ympäristökysymysten ratkaisemiseksi. Viimeistään nyt kaikille lienee selvää, että fossiilitaloudesta irtautuminen on välttämätöntä paitsi ilmaston, myös ihmisten hyvinvoinnin sekä Suomen huoltovarmuuden ja energiaitsenäisyyden kannalta.

Koulutus & kulttuuri

Suomalaisten oppimistulokset ja koulutustaso ovat kääntyneet laskuun. Tästä on syytä olla huolissaan ja koulutuksen kunnianpalautusta on jatkettava. Kulttuurialan toimijat kantoivat koronapandemian raskasta taakkaa harteillaan ja pandemian jälkiä korjaillaan edelleen. Koulutus ja sivistys luo sosiaalista pääomaa, joka toimii hyvinvointivaltiomme kivijalkana.

Tasa-arvo & ihmisoikeudet

Vaikka Suomi on monella mittarilla yhdenvertaisuuden edelläkävijä, tasa-arvo ei todellakaan ole valmis. Olemme joutuneet lukemaan uutisia maailmalta siitä, kuinka konservatiivisten voimien johdolla ihmisoikeudet ovat ottaneet valtavia harppauksista taaksepäin. Nämä uutiset ovat sydäntä riipaisevia muistutuksia siitä, ettei saavutettuja oikeuksia voi pitää itsestäänselvyyksinä, vaan taistelu niiden puolesta periytyy sukupolvelta toiselle.

Haluatko mukaan muuttamaan maailmaa? Tervetuloa kampanjatiimini Facebook-ryhmään!

Tue nuorta ehdokasta ja lahjoita kampanjaani. Jokainen lahjoitus, pieni tai suuri, on minulle mittaamattoman arvokas.

 

LAHJOITA KAMPANJAAN