Krannin Maija
Avoimesti, rohkeasti ja suurella sydämellä
Olen Maija Kranni, 29-vuotias vihreä vaikuttaja ja ympäristöpolitiikan maisteriopiskelija Hämeestä.
Valmistuin keväällä 2018 ympäristösuunnittelijaksi Hämeen ammattikorkeakoulusta ja sain opiskeluaikana tuntea koulutusleikkaukset nahoissani. Olen taustaltani yrittäjä – tuotin yli viiden vuoden ajan kotihoidon tukipalveluita vanhuksille. Vaikutan tällä hetkellä kaupunginvaltuutettuna Forssassa, paikallistoiminnassa Lounais-Hämeen Vihreissä sekä Kanta-Hämeen maakunta- ja aluevaltuustoissa.
Ajauduin mukaan puoluepolitiikkaan opiskelijavaikuttamisen kautta. Opiskelukavereiden kannustamana rohkenin keväällä 2017 hakemaan mukaan kuntapolitiikkaan ja vihreänä ääniharavana minusta tuli Lounais-Hämeen nuorin valtuutettu. Sittemmin olen saanut rakentaa kestävämpää tulevaisuutta monenlaisissa luottamustehtävissä – valtakunnan tason linjauksista paikallisiin arjen asioihin.

Lue blogiani
Ajatuksia kestävämmästä huomisesta
Mitä kuuluu, Koijärvi? -leffailta Maijan kanssa
Tervetuloa Mitä kuuluu, Koijärvi? -leffailtaan Maijan kanssa! MITÄ? Luontoaiheinen leffailta osana kansanedustajaehdokas Maija Krannin eduskuntavaalikampanjaa. Tapahtumassa katsotaan Ville Koiviston ohjaama Mitä kuuluu, Koijärvi? -dokumentti ja keskustellaan...
Translain uudistaminen ei ole pukukoppikysymys
Kirjoitus julkaistu Forssan Lehdessä 17.2.2023. Suomen vanhentunut ja ihmisoikeuksia loukkaava laki sukupuolen vahvistamisesta saatiin vihdoin uudistettua, kun eduskunnan selkeä enemmistö hyväksyi uuden translain helmikuun alussa. Lakiuudistusta on odotettu pitkään ja...
Osallisuuus on kuntalaisen perusoikeus
Osallistuva budjetointi on kuntalaisille suora väylä vaikuttaa vaalien välillä. Kuntalaisten osallistaminen päätöksentekoon on kuntien lakisääteinen tehtävä, josta osallistuva budjetointi on konkreettinen esimerkki. Sen tulisi olla jokaisen kuntalaisen perusoikeus -...